Himo ja hehku – mitä käy kun kipinä hiljenee?

Himo ja hehku – mitä käy kun kipinä hiljenee?

Parisuhteen alku on usein kuin kesäilta. Kaikki on kevyttä, jännittävää ja uutta. Katse viipyy toisen kasvoissa, kädet etsiytyvät toisiinsa kuin itsestään, ja sydän hakkaa kun viesti kilahtaa. Siinä on jotain ihanaa ja vähän hullua.

Mutta aika tekee tehtävänsä. Tulee arki, tiskivuoret, univelat, toistuvat viikot. Syntyy tuttuus. Ja samalla kun kasvaa läheisyys, voi tapahtua myös jotain muuta: se, mikä joskus tuntui kuumalta ja kihelmöivältä, alkaa muuttua haaleammaksi.

Moni kysyy mielessään: "Mitä tapahtui sille himolle? Miksi en enää tunne niin kuin ennen?"
Tai vielä vaikeammin: "Miksei mua enää haluta samalla tavalla?"

Tää ei oo harvinaista – eikä se automaattisesti tarkoita, että rakkaus olisi kadonnut. Mutta se voi tuntua hämmentävältä. Himo ja halu ei aina seuraa rakkauden jalanjäljissä. Ne on oikukkaita. Ne ei synny velvollisuudesta, vaan tilasta, jossa on tilaa kaipuulle, uteliaisuudelle ja leikille.

Ja siinä se kompastuskivi usein onkin: arki tekee läheisyyttä, mutta se voi myös tukkia tilan kaipuulta. Kun toinen on koko ajan siinä – hampaita pesemässä, lakanoita vaihtamassa, ähkimässä Netflixin äärellä – ei mielikuvitukselle jää tilaa. Eikä kaipuulle.

Mutta hehku ei katoa – se vaan vaatii toisenlaista huomiota.

Entä jos...

– ...halu ei synnykään spontaanisti, vaan sitä pitää rakentaa?
– ...läheisyys ei ole vain toisen koskettamista, vaan sitä miten puhutaan, katsotaan, hiljennytään yhdessä?
– ...hehku voisi löytyä myös arkisista hetkistä, jos niitä malttaa pysähtyä katsomaan?

Usein mietitään, että pitäisi palata siihen alkuun – mutta ehkä kyse ei ole palaamisesta, vaan uuden rakentamisesta. Ihan eri pohjalle: tuttujen kasvojen, jaettujen muistojen, ristiriitojen ja oivallusten varaan.

Pieniä kysymyksiä itselle ja toiselle:

– Milloin viimeksi katsoit toista niin kuin silloin alussa?
– Milloin kosketit ilman tarkoitusta, ihan vaan koska halusit?
– Milloin puhuit haluista – ei vaatimuksella, vaan uteliaasti?

Ja vielä tärkeämpää: milloin pysähdyit itseäsi kuuntelemaan? Mitä sä kaipaat, mistä sun hehku syttyy? Halu ei ole lahja toiselta, vaan tuli jota pidetään yhdessä yllä.

Joskus se hehku palaa takaisin, kun sitä ei pakoteta, vaan kutsutaan. Pienillä eleillä, katseilla, sanoilla, kosketuksilla. Avoimuudella, joka sanoo: "Mä kaipaan meitä, mutta ei niin kuin ennen – vaan niin kuin nyt voitais olla."